sunnuntai 28. elokuuta 2011

VOI korkattu!

Nyt se on sitten ensimmäinen voittajan koe takana :) Tuloksena mahtavat 250 pistettä ja kirkas 2-tulos! 1-tulokseen ei olisi ollut enää kuin 6 pisteen matka, mutta täytyy sanoa että ei tämän tyytyväisempi voisi ekaan voittajan kokeeseen olla. Tiesin että jos kaikki liikkeet onnistuu nappiin, meillä on mahdollisuus ykköseen mutta koska ruutu ja tunnari on olleet vielä vähän epävarmoja, tiesin myös että voi olla lähellä ettei saada tulosta ollenkaan. Tarkoitus oli tällä kokeella vaan tsekata missä ollaan menossa ja aika mahtavaa oli huomata että mehän todella ollaan jo kisavalmiita!
Eilen tokoiltiin siis Laukaassa australianpaimenkoirien rotumestaruuskokeessa Riikka Pulliaisen tuomaroimana. Oli aurinkoinen päivä, lämpöä lähes 25 astetta ja kaukalossa luonnollisesti kunnon paahde. Jiro jaksoi tehdä kuitenkin tosi hienosti töitä, vire pysyi hyvin yllä ja tuomarin suhtautuminen välipalkkaamiseen vaan paransi tilannetta. Riikka Pulliainen tykkää siitä että koirat palkataan liikkeiden välissä kunnolla. Mä kehuin Jiroa wau! ja jes! ja hyppyytin josta se varmasti syttyy. Koskenut en kuitenkaan mielestäni kertaakaan koska siitähän Jiro ei tykkää vaikka omasta mielestä se ois kuinka kivaa. Jonkun liikkeen välissä haukahti kerran ja loppua kohden piippaaminen vähän lisääntyi. Tunnaria ennen vire laski selvästi, ei tullut sivu-käskystä enää sivulle vaan jäi seisomaan lahnana ja otinkin uuden kiepin, hyppyytin ja kehuin ja innostin ja sitten oltiin taas hyvällä asenteella. Olin päättänyt että kuuman ilman vuoksi nostatan sitä "mennäänkö uimaan"-sanoilla jos alkaa näyttää siltä että se ei pysy enää perässä. Sitä ei kuitenkaan tarvittu. Hauska nähdä nyt syksyn myötä että onko se vire kokeessa viileämmällä taas itsestään korkeampi vai ollaanko tällä asteella silloinkin.

Tässäpä sitten sitä pisteriviä ja selityksiä:
Paikkamakuu 10: Kaikki meni hienosti. Jännitin hirveesti kehään menoa ekaa kertaa ilman hihnaa, mutta eihän siinä ollut mitään ongelmaa. Jiro oli ekana, sen vieressä Riikan japaninpystykorvanarttu Tuike, sitten Tala ja viimeisenä Sissi-aussie. Tuike nousi heti Jiron ja Talan välistä kun poistuttiin kehästä mutta pojilla ei mitään ongelmaa. Annen ja Talan viikon kurileirin myötä Talakin sai paikkamakuusta huikeat 9 pistettä :)
Seuruu 9: Aika mukavaa seuraamista. Sivuaskeleet ja peruutusaskeleet aiheutti ääntelyä, mutta muuten oli hiljaa. Tuosta taisi pistevähennyskin tulla ja ehkä jostain vinoista perusasennoista.
Istuminen 10: Jirolle pisteet siitä että istua nakotti nätisti paikallaan vaikka mä en ollut yhtään varma jännityspaniikissa että ohitanko sen oikealta puolelta ja palaanko sen oikealle puolelle viereen.
Luoksetulo 0: Tässähän se mun virhe sitten kirpasee :( Jiro lähti tosi nätisti laukalla just niinkun ollaan nyt vauhtia treenattu. Huusin ekalla merkillä seis! mutta ei pysähtynyt vaan lähti valumaan. En huutanut toista käskyä vaan kelasin mielessäni että mitämitämitä mun kannattaa tehdä. Tuli vaan avo-koe mieleen että jos koira juoksee läpi niin saa vielä vitosen. Vielä toisella merkillä tullessa mietin että karjunko kuitenkin maahan mutta ei, annoin sen vaan tulla. Nollille siis meni ja tuomari kysy että miksi ihmeessä en antanut lisää käskyjä! Toisesta seis-käskystä ois kuitenkin mennyt vasta 2 pistettä ja jos olisin senkin jättänyt ja huutanut vaan seuraavalla merkillä maahan niin siitä olisi kerätty jo se vitonen. Nelosen kertoimella vitosella olisi siis saanut jo sen 20 pistettä ja sittenhän oltais oltu kirkkaasti ykköstuloksessa... Mutta näitä vaan sattuu ja opittava on ihan kantapään kautta että mitä niissä virhetilanteissa tulisi tehdä.
Ruutu 9,5: Ohhoh mitkä pisteet meidän epävarmasta liikkeestä! Jiro lähti ihan kivasti laukalla, taisi pudottaa raville, pysähtyi just eikä melkein ja putosi maahan. Ei ollut kyllä ihan keskellä mutta sehän riittää että oli ruudussa :) Ihan kivasti tuli seuruulle, vaikkakin mielestäni väljästi. Silti ainoa pistemenetys tuli mun liian pitkästä käsimerkistä. Olin siis jättänyt käden ojoon kun ruutuun!-käsky oli loppunut. Ihan huippua että Jiro onnistui nimenomaan tässä liikkeessä! :)
Hyppynouto 9: Luultavasti pistemenetys tuli kapulan pureskelusta tai vinosta palautuksesta. Annoin palautushypylle melkosen vartaloavun kun näytti siltä että meinaa tulla ohi. Se onneksi tepsi!
Metallinouto 9: Lähti laukalla hakemaan mutta palautti ravilla.
Tunnari 6: Lähti piipaten kapuloille. Nappasi suht heti oikean, mutta palautuksessa pudotti kapulan mun jalkoihin ja nosti sen takasin suuhun ja palautti vähän vinoon. Kapulasta löytyi 2 hampaanjälkeä.
Kaukot 9: Eka asento oli istu ja siihen jouduin antamaan kaksi käskyä. Siksipä ihmettelen että pisteitä ei mennyt enempää. Viimeinen asento ennen maahanmenoa oli peru ja hitto että jännitin sitä! Viimeisten päivien treeni on kuitenkin tuottanut tulosta ja se onnistui! Tuomari kehui Jiron tekniikkaa loistavaksi :)
Kokonaisvaikutus 10: Tää tuntu aika mahtavalta ja huusin kädet pystyssä jeetä! Jiro on <3

Tältä pohjalta aletaan siis treenata ensi viikolla virheitä pois ja josko sitä lokakuussa taas mentäis kisaamaankin :) Ihan mahtava päivä kaikin puolin! Mahtava keli, mahtavaa porukkaa ja mahtavia tuloksia kaikille! Nyt on hyvä mieli pitää treeneistä lepopäivää ja lähteä metsään lenkille :)

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Vajaa 2 viikkoa kokeeseen!

Treeniaika se vaan vähenee ennen koetta, mutta onneksi ollaan sentään edettykin. Ruutu alkaa pikkuhiljaa sujua ja tunnari paranee koko ajan. Ongelmana viime treeneissä on ollut pitkästä aikaa taas kova ääntely :( Olen nyt kieltänyt siitä vaikka päätinkin että mölytköön kun kokeessa tuskin on taas niin korkeassa vireessä että mölyäisi ainakaan yhtä paljon. Piippausta tulee nyt sivuilletuloissa, noudoille lähdettäessä, kaikissa odotustilanteissa ja jopa seuruussa. Pitäisi varmaan panostaa enemmän leikkimiseen ja kierrosten purkamiseen ennen treeniä.
Tunnareille menossa piippaa selkeästi epävarmuuttaan. Ollaan tehty paljon tunnaria sisällä ja myös ulkona mutta edelleen se tuntuu epävarmalta. Jiro onnistuu lähestulkoon joka kerta mutta silti. En ymmärrä, onko se vaan sen mielestä jotenkin kauheen vaikea? Nyt Jiro on kuitenkin alkanut jo laukata kapuloille, eli epävarmuus ei näy enää vauhdissa. Jatkan treeniä sisällä päivittäin, josko se alkaisi siitä parantua. Nyt hoksasin että sekin voisi auttaa että tekisin vain yhden toiston kerrallaan, eikä useata peräkkäin. Sehän saattaa tehdä Jirolle fiiliksen ettei onnistunut vieläkään kun aina otetaan uusiksi. Tässäpä hyvä treenimuutos!
Ruutua ollaan tehty ainoastaan kaukaa bongauksilla ja nyt Jiro jopa hoksaa kun sanon edessä ja katsoo suoraan eteenpäin :) Laitoin treeneissä pari kertaa kissanruokaa kosketusalustalle ruutuun ja näytin sen Jirolle ja suoraan lähetin ruutuun. Jopa tuli koiran ruutuun menoon vauhtia! Sitten tein niin että laitettiin kissanruoka yhdessä, tehtiin seuruuta ja jotain muuta pientä ja sitten ruutuun lähetys. Vielä se muisti ja paineli sinne täysiä! Viime treeneissä tein niin että laitoin makkaraa kosketusalustalle ja lähetin ruutuun. Sinne se paineli täysillä. Sitten tein hetken päästä niin että lähetin ruutuun pelkällä kosketusalustalla. Lähti silti täysiä ja annoin käskyn seis ja vapautin niin että sai juosta leluun kiinni. Näitä tehtiin pari ja viimeisellä kerralla laitoin taas supernamit alustalle jotta se jäisi ruudusta mieleen. Tämä näyttäisi toistaiseksi ainakin toimivan. Loppupätkää ollaan tehty nyt myös ja komensin jo seuruupätkällä löyhyämisestä. Eli seuruulle pitää tulla hyvään kontaktiin ja siinä myös pysytään. Tämän pitäisi kyllä onnistua.
Liikkeestä istuminen onnistuu jo ilman mitään vartaloapuja, metallissa ei pitäisi olla ongelmaa ja hyppynoutokin on onnistunut hyvin.
Seuruussa olen tarkkaillut nyt perusasentoja koska ne on tupanneet olemaan vinoja. Johtuu kenties hieman edistämisestä johon täytyy kyllä alkaa puuttua. Olen palkannut ainoastaan suorista pysähdyksistä ja jos ei ole suorassa, muistuttanut siitä ja korjannut. Olen tehnyt myös ihan nami kädessä jotta tulisi suoraan. Käännöksiä ollaan treenattu edelleen sisällä ja myös ulkona. Vasemmalle käännökset sujuu jo huomattavasti paremmin. Yhden ja kahden askeleen seuruut ja käännökset paikallaan on aika hyvällä mallilla. Tulee niitä vinoja perusasentoja mutta niitä vaan kitketään samanlailla kuin seuruissa. Melkosta ääntelyä esiintyy myös näitä treenatessa, eli enemmän palkkaa vaan :)
Kyllä se tästä, huomenna treenataan Katin kanssa ja ensi maanantaina mennään Hannan treeneihin pitkästä aikaa! Siitä onkin vielä muutama päivä aikaa korjailla tilannetta :)

tiistai 2. elokuuta 2011

3,5 vikkoa tokokokeeseen!

Nyt on siis ilmo Laukaan aussierotumestaruustokokokeeseen laitettu eteenpäin :) 27.8. startataan siis VOI-luokassa ja siellähän sitä sitten katsotaan missä meidän treeneissä mennään. Tässä nyt kuitenkin tilannepäivitystä.
Ollaan treenattu ihan perus-seuruuta ja sitten ollaan hinkkailtu kulmia että Jiro ottaisi takapään käännöksissä mukaan. Yllättävän hyvää seuruuta ollaan saatu onnistumaan vaikka on ollut tuskaisen kuumia hellepäiviäkin :) Vielä pitäisi treenailla kahdeksikkoa tai ylipäätään mutkia jotka parantaisi kontaktia. Yksittäisaskeleet menee hyvin, ongelmana on perusasennon satunnainen vinous. Tytti antoi leirillä vinkkiä että pitäisi palkat namilla Jiron vasemmalle huulelle jotta saisi sitä perusasentoa suorenemaan.
Liikkeestä istuminen on alkanut sujua jo ilman isoja apuja. Pelkästään voimakas istu-käsky toimii. Nopeutta voisi tietty hinkata vielä.
Luoksetuloa ollaan treenattu viimeiset kerrat pelkästään läpijuoksuina ja vauhtia löytyy :) Kävelen lelu selän takana n. 30 metriä, kännyn ja kutsun tule. Kun lähtee liikkeelle alan hetsata lelulla ja saa tulla suoraan lelulle. Nyt täytyisikin taas sitten treenata niitä puhtaita sivulle tuloja. Kerran mökillä otin luoksetulossa stopitkin ja ne meni ihan sika hyvin. Täytyy siis vaan luottaa siihen että ne stopit pysyy mielessä vaikka niitä ei treenatakaan juuri luoksetulossa.
Ruutu meillä onkin enemmän kuin hakusessa taas. Otin viime treenissä taas ihan alusta, eli kosketusalusta ruutuun ja lähetin ihan läheltä ja sitten pikkuhiljaa kauempaa. Tein myös muutaman siirtelytreenin. Hyvinhän se noilla avuilla menee mutta ollaan tosissaan aika hukassa vielä kaukaa lähetyksen kanssa :( Taidankin ensi treeneissä kokeilla kaukaa lähetystä alustalla heti ekana ja sitten pidän järkkybileet jos se sinne menee :) Loppuosa ruudusta pitäisi onnistua kyllä, lisää täytyy vaan palkata heti vierelle saapumisesta.
Hyppynouto on ok, kunhan osaisin vaan heittää suorempaan. Ollaan saatu kyllä onnistuneita treenejä vinoillakin heitoilla mutta silti se on aika haaste. Palautusta pitäisi treenata vahvemmaksi ja suoremmaksi. Metallinoudossa ei pitäisi olla ongelmia, palautus saisi tietysti olla nopeampi. Vauhtipalautuksia siis kehiin ja metallinkin kanssa palautustreeniä.
Tunnarikin alkaa olla hyvällä mallilla. Edelleen Jiro piippailee lähetyksessä tai pikemminkin matkalla kapuloille joskus ilmeisesti epävarmuuttaan. Pitäisi kai siis rohkaista vaan oikean kapulan löytämisestä heti. Ollaan tehty treeniä isolla määrillä kapuloita ja sitten ihan kisamaista suoritusta. Tässä edelleen palautustreeni olisi paikallaan.
Kaukoissa ollaan menty roimasti takapakkia. Jirolla oli tosi siistit kaukot mutta nyt ne on alkaneet lipsua. Pitäisi varmaan palata siihen että joka päivä otettaisi sisällä treeni. Kaikki asennot onnistuu kyllä mutta jos Jiro ei keskity, alkaa tulla askelia eteenpäin.
Kaikenkaikkiaan treeniä vaatisi siis kaikki palautukset ja sivulle tulo muutenkin. Ruutu kaipaa kaukaalähetystreeniä ja kaukot vaan treeniä. Taidan ottaa nyt sen linjan, että esim. sivulletulossa annan käskyn sivu ja palkkaan ainoastaan täydellisestä perusasennosta. Eli koitan saada Jiron yrittämään niin kauan että se onnistuu. En anna siis mitään korjaamisapuja vaan vaadin aina täydellisen suorituksen. Aluksi sivulletuloa voisi helpottaa niin että autan jalalla jotta onnistuu helpommin. Sama homma palautuksissa.
Kaukoissa voisin tehdä myös sitä että joka asennon jälkeen palkka aina kun tekee oikein. Jos en kommentoisi mitään niistä liikkumisista, jättäisin vaan palkatta.
Huomenna treenaillaankin taas tokoa porukalla, tässähän on kivaa ohjelmaa treeneihin. Tosin näitä pikkutarkkoja treenejä pitäisi nyt reippaana tehdä päivittäin vaikka ihan sisällä niin päästäisi nopeammin eteenpäin :)

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Elossa ollaan!

Aika paljon on sattunut ja tapahtunut sitten viime tekstien.
Kävimme äitienpäivänä Jyväskylässä vielä kisaamassa agilityä jolloin putkahti meidän kolmas nolla ja nousu kakkosiin! :) Vähän oli haikea fiilis kun tutkimukset oli kuitenkin edessä.
18.5. kävimme sitten Juha Kallion vastaanotolla ja niinhän sieltä se ikävä uutinen sitten tuli. Oikeasta lonkasta löytyi alkava nivelrikko ja vasemmassa lonkassa nivelrikko olikin jo pitkälle edennyt :( Lääkäri suositteli agilityn ja kaikkien rajujen liikunta- ja leikkimuotojen lopettamista. Niinpä jätimme agilitytreenipaikkamme ja alettiin opetella uusia pelinsääntöjä. Juha Kallion mukaan parasta Jirolle olisi tasaisesti kevyttä liikuntaa pitkin päivää muttei liian pitkää settiä kerrallaan. Heittoleikkien lopettamisessa on meillä ollut suurin haaste... Ollaan kuitenkin opeteltu erilaista noutoleikkiä, jossa jätetään Jiro maahan ja viedään lelu piiloon josta Jiro saa sen etsiä. Tällä tavalla saadaan vauhti ja voimakas jarrutus minimoitua.
Jiro sai myös tulehduskipulääkekuurin ja pistoskuurin ja jatkossa syödään päivittäin Synoquinia ja öljyjä lisäravinteena. Soitin lääkärille 3 viikkoa käynnin jälkeen ja keskustelun pohjalta hän oli sitä mieltä että Jiron nivelrikko ei vaikuta kovin ärhäkältä ja tasaisemmalla elämällä voidaan päästä jopa 7 vuoteen saakka ilman oireita :)
Säännöllisesti ollaan nyt käyty Maarit Jetsulla fysioterapiassa ja hieronnassa. Jirolla on selkä mennyt melko jumiin kun oikea lonkka on niin löysä että lihakset joutuvat jatkuvasti tekemään töitä pitääkseen lonkan maljassa. Maarit on antanut hyviä jumppaohjeita ja venytyksiä joita nyt Jiron kanssa tehdään kotosalla.

Toukokuun lopulla meillä oli taas ainutlaatuinen paimennusleiri! Sinikka antoi mahtavia neuvoja ja päästiin Jiron kanssa aikalailla eteenpäin hommassa. Kovaa piippaamista Jirolta pääsee jatkuvasti paimentaessa mutta Sinikka oli sitä mieltä että se on enemmänkin epävarmaa piippausta kysellen "teenkö nyt oikein, entäs nyt?". Varattiin syksylle vielä toinen paimennusleiri niin päästään edes toisen kerran vuoteen tähän paimennushommaankin :)

Viime viikolla oli sitten se odotettu aussieleiri <3 Porukka oli odotetusti mahtava kouluttajista puhumattakaan! Tehtiin leirin aikana peltojälkeä, esineruutua, tokoa ja viestiä.
Jiro sai rutkasti itsevarmuutta onnistuessaan hienosti viestipätkillä. Viesti on tosi hauskaa puuhaa ohjaajan ja koirankin mielestä.
Tokossa saatiin taas sikahyviä ohjeita Tytti Juntolta. Ekassa treenissä tehtiin luoksetuloa ja etenkin vauhtia. Tytti sanoi että luoksetulotreeni pitäisi suunnitella niin että 10 treenistä 9 on läpijuoksuja ja 1:ssä on mukana stopit. Ehkä me nyt todella noudatetaan tuota ohjetta!
Seuraava ongelma oli mun jännitys kehään menosta. Nyt kun voittaja korkataan, pitää siis ensimmäistä kertaa mennä kehään ilman remmiä ja jostain syystä mä jännitän sitä. Tehtiin sitä lavastettuna niin että peräkanaa koirien kanssa Tytille juoksutarkastukseen ja eihän siinä mitään ongelmaa pitäisi olla. Otan vaan seuruutuksessa kaikki pätkät niin ei tarvi jännitellä :)
Seuraava treenin aihe oli vireen nostatus liikkeen välissä. Keksin sanan "wau" jota käytän aina ennen palkkaa. Eli ensin joku temppu tai liike ja sitten wau ja lelua. Sitten kokeiltiin ketjutusta niin, että tehtiin kaukot ja wau ja sitten rupattelua että mennään tekeen seuruu joo hienosti wau! Sitten seuruulle ja jos on hyvässä kontaktissa, heti palkka. Näytti toimivan eli tuota treeniä ois tehtävä!
Viimeisessä treenissä katsottiin seuruussa mun käden paikkaa. Tytti oli sitä mieltä että nykyinen käden paikka (koiran ulkopuolella) nollaisi koko liikkeen. Tosin näyttämisen jälkeen Tytti oli sitä mieltä että mun käsi ei ole niin paljon ulkona että se näyttäisi antavan apuja. Täytyy mietiskellä tuota samoin kuin sivuille tulojen käden taakse laittamista.
Tunnaria Tytti kehotti monelle treenamaan niin, että laitetaan mieletön määrä tunnarikapuloita ja sitten se oma. Jos tuo väärän niin antaa tuoda niin kauan kunnes oma tulee ja sitten hirmu bileet! Yhtään ei sais hermostua eikä näyttää rumaa naamaa :)

Nyt olisi siis reilu kuukausi aikaa treenata ne voittajan liikkeet kisakuntoon, jaiks! Huomenna treenataan porukalla ja nyt on tosissa laitettava rytinäksi että saadaan homma puikkoihin. Aika pientä vaillahan tässä liikkeet on mutta Pariisin matkan ja muutenkin kesähelteiden jälkeen tuntuu ettei enää osaa eikä muista mitään. Onneksi on nyt taas kivoja treenivinkkejä niin eiköhän se tästä :)

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vappu :)

Tällä viikolla käytiin Jiron kanssa fysioterapeutilla ja saatiin venyttelyvinkkejä ja suositus jatkotutkimuksiin Tampereelle Juha Kallion vastaanotolle. Vasen lonkka tuntui jäykältä ja oikea lonkka ihan naksahteli/lonksui eli oli puolestaan taas tosi liikkuva tai löysä. Lisäksi selkä oli jumissa. 18.5. lähdetään sitten Tampereelle ja myös kuvataan koko koira. Elellään siihen saakka siis normaalisti ja katsotaan sitten lääkärin lausunto. Kovasti olen tällä viikolla pohtinut josko joudutaan lopettamaan agility kokonaan. Siitä ollaan fiksumpia sitten muutaman viikon kuluttua. Toivotaan kuitenkin parasta :)
Tänään tokoiltiin ja ei se tunnari ookkaan niin hanskassa kuin luulin. Nytpä laitoin liiterin puita ja 3 vierasta tunnarikapulaa + oman ja eihän se sujunutkaan. Meni aina ekalle maholliselle tunnarikapulalle ja nappas suuhunsa. Eli ei ole hoksannut hommaa. Tuumailin hetken ja sitten otin kuitenkin Hannan ohjaaman mallin treenin alle, eli vieraita kapuloita kasaan ja oma viereen. Heti ekat kerrat Jiro meni ottamaan oman ja kerran jo huomasin sen käyttävän myös nenäänsä ohittaessa vieraan kasan. Levitin kasaa sitten hieman ja kappas vaan, Jiro otti nenän käyttöön ja toi oman :) Tehtiin siinä muutama toisto, joista yhden kerran otti väärän kapulan. Tosi hyvä mieli jäi kuitenkin kun tuntuu että nyt me aletaan oikeesti edetä!
Luoksetulon stopit meni hämmästyttävän hyvin. Ihanaa kun pystyy treenamaan omassa pihassa nurmikolla :)
Ruutuun pistin heti ekalla kerralla kaukaa ja ilman kosketusalustaa. Sinnehän se vaan paineli eikä edes hämmästellyt alustan puuttumista :) Tehtiin myös siirtoja sekä alustalla että ilman ja niissä vähän edelleen epäröi ilman alustaa. Hyä mieli kuitenkin ruudusta. Tehtiin vielä toinenkin kaukaa lähetys ja hienosti sujui.
Tehtiin nurtsilla myös meidän kaikkien aikojen pisin seuruupätkä. Naksuttelin ja palkkailin namilla aina välillä. Tehtiin kaikki askellajit ja käänöksetkin nyt juoksussa. Eteen, oikea, vasen ja taakse tehtiin myös ja menivät pirun hyvin. Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen vaikka seuruu olikin hieman jäljestävää ja laiskanlaista. Seuraavassa treenissä täytyy tehdä tosi intensiivisiä pätkiä vaan lelulla ja naksulla.
Hyppynouto meni hyvin lukuunottamatta lähtökiljahdusta. Laitoin toisen kerran ja sanoin hae-käskyn vähän rauhallisemmin ja oli hiljaa. Metallinouto oli 10 arvoinen. Tein sen nurmikolla ja Jiro nouti tosi nätisti ilman kaahailuja ja palautti silti laukalla :)
Lopuksi tehtiin kaukot. Sisällä ollaan treenailtu nyt päivittäin ja kaikki vaihdot sujuu jo 5 metristä. Nyt tehtiin taas pitkästä aikaa ulkona niin en mennyt kuin 3 metriin. Eka ei hoksannut yhtään että nää oli ne missä ei saanut liikkua. Lopulta vein makkaran palan vierelle ja alko toimia. Tosi hienosti ja kuuliaisesti hoiti homman :)
Mutta vietetään me sitä vappuakin, tässä videota Jiron ilmapalloleikistä:
video
                                                  Hauskaa vappua kaikille!!! :)

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Kevätkuvia

Tala ja Jato kävi tänään Jirolla kylässä ja mehän käytiin katsomassa heppoja (vähän kiusattiinkin), metsässä lenkkeilemässä ja uimassa! :)





lauantai 23. huhtikuuta 2011

Pihahommissa

Ihana kevät ja pääsiäispyhät! <3 Mahtavaa olla ulkona ja tuusailla omassa pihassa :) Jiron lähipäiväohjelma onkin ollut omassa pihassa juoksentelua, leikkiä ja pihahommissa avustelua. Tiistaisin tietty käyty agilitytreeneissä ja olihan meillä pari viikkoa sitten kisatkin Jyväskylässä, joista tuloksina 10 ja hyl. Kivat radat ja kiva meininki. Tässä meidän hyl-rata:


Tänään otettiin sentään vähän tokoiluakin. Tehtiin ruutua, seuruuta ja tunnaria.
Tokoa treenattiin Helmisen Hannan ohjauksessa viikko sitten, jolloin saatiin etenemisapua tunnariin, kaukoihin ja ruutuun. Tunnariin Hanna ohjasi uuden systeemin niin että laitetaan se yksi oma ja kasa vieraita kapuloita. Ollaan yritetty tätä nyt muutama kerta mutta erittäin huonolla tuloksella. Jiro ei ala yhtään haistella vaan menee suoraan kapuloiden sekaan holtittomasti ja napsii mitä sattuu suuhunsa. Jiron kanssa tunnaritreeni ollaan tähän asti tehty niin, että on oma kapula ja loput on liiteristä sekalaisia puita. Keppejä saattaa olla yhdeksänkin, mutta aina Jiro on haistellut tosi tarkasti ja tuonut oman. Oon tykännyt juuri tosta Jiron tavasta haistella tarkasti joten päätin koittaa omaa systeemiä. Otin siis tänään taas liiterin puut mukaan ja lisäsin nyt kaksi vierasta tunnarikeppiä sekaan. Sehän toimikin loistavasti! Jiro ohitti vieraat tunnarikapulat ihan kuten muutkin vieraat puut ja nappasi oman :) Tätä siis jatketaan ja pikku hiljaa lisäilen noita tunnarikapuloita sekaan.
Ruutua jatketaan samalla tyylillä, eli bongailua kaukaa ja sitten niitä korjaus-siirtoja. Uutena asiana siis se että aletaan enemmän ja enemmän jättää kosketusalustaa pois.
Kaukoja ollaan tehty oikeastaan ainoastaan sisällä keittiössä, jossa kaikki asennot ja vaihdot kyllä jo onnistuu kun vaan on keskittyminen täysillä mukana. Mun pitää enemmän alkaa vaan saada matkaa Jiron edessä väljenemään. Palkat Jiron vierelle ja sitten vaan askel kerrallaan kauemmaksi. Käskytyksen täytyy olla tarkempaa ja jämptimpää, heti kun matka alkaa kasvaa tai mua jännittää onnistuminen, alkaa mun käskyt mennä varovaisemmiksi ja hitaammiksi. Selkeätä käskyä vaan ja tiukkana että koira on täysillä kuulolla.
Seuruuta tehtiin tänään ja meinasi aluksi vähän kontakti laskea. Pari kertaa kun sanoin näpäkästi niin oli taas täysillä kuulolla. Vasemmalle käännökset alkaa jo sujua, vielä vaan tarvittaisi enemmän takapäätä mukaan niin olis hyvä. Kaksi askelta sivuille, eteen ja taakse meni ihan superhyvin ja myöskin hiljaa :) Palkkasin nakilla joka välissä.
Aika hiljainen oli taas treeni. Aina se on vaan niin paljon iisimpi kun treenaan yksin. Ollaan nyt opeteltu myös hiljaa-käskyä jotta ei olisi epäselvää mitä se tarkoittaa kun alkaa piippailla tai mylviä. Täytyy olla pirun tarkkana että osaa pitää koiran sopivassa vireessä ja osaa puuttua heti ääntelyyn. Ei oo helppoa ei. Tosin nyt kun treenataan vaan lisää tota hiljaa-käskyä ja kun en anna sen enää treenatessa muutenkaan äännellä niin eiköhän tää tästä ;)