lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vappu :)

Tällä viikolla käytiin Jiron kanssa fysioterapeutilla ja saatiin venyttelyvinkkejä ja suositus jatkotutkimuksiin Tampereelle Juha Kallion vastaanotolle. Vasen lonkka tuntui jäykältä ja oikea lonkka ihan naksahteli/lonksui eli oli puolestaan taas tosi liikkuva tai löysä. Lisäksi selkä oli jumissa. 18.5. lähdetään sitten Tampereelle ja myös kuvataan koko koira. Elellään siihen saakka siis normaalisti ja katsotaan sitten lääkärin lausunto. Kovasti olen tällä viikolla pohtinut josko joudutaan lopettamaan agility kokonaan. Siitä ollaan fiksumpia sitten muutaman viikon kuluttua. Toivotaan kuitenkin parasta :)
Tänään tokoiltiin ja ei se tunnari ookkaan niin hanskassa kuin luulin. Nytpä laitoin liiterin puita ja 3 vierasta tunnarikapulaa + oman ja eihän se sujunutkaan. Meni aina ekalle maholliselle tunnarikapulalle ja nappas suuhunsa. Eli ei ole hoksannut hommaa. Tuumailin hetken ja sitten otin kuitenkin Hannan ohjaaman mallin treenin alle, eli vieraita kapuloita kasaan ja oma viereen. Heti ekat kerrat Jiro meni ottamaan oman ja kerran jo huomasin sen käyttävän myös nenäänsä ohittaessa vieraan kasan. Levitin kasaa sitten hieman ja kappas vaan, Jiro otti nenän käyttöön ja toi oman :) Tehtiin siinä muutama toisto, joista yhden kerran otti väärän kapulan. Tosi hyvä mieli jäi kuitenkin kun tuntuu että nyt me aletaan oikeesti edetä!
Luoksetulon stopit meni hämmästyttävän hyvin. Ihanaa kun pystyy treenamaan omassa pihassa nurmikolla :)
Ruutuun pistin heti ekalla kerralla kaukaa ja ilman kosketusalustaa. Sinnehän se vaan paineli eikä edes hämmästellyt alustan puuttumista :) Tehtiin myös siirtoja sekä alustalla että ilman ja niissä vähän edelleen epäröi ilman alustaa. Hyä mieli kuitenkin ruudusta. Tehtiin vielä toinenkin kaukaa lähetys ja hienosti sujui.
Tehtiin nurtsilla myös meidän kaikkien aikojen pisin seuruupätkä. Naksuttelin ja palkkailin namilla aina välillä. Tehtiin kaikki askellajit ja käänöksetkin nyt juoksussa. Eteen, oikea, vasen ja taakse tehtiin myös ja menivät pirun hyvin. Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen vaikka seuruu olikin hieman jäljestävää ja laiskanlaista. Seuraavassa treenissä täytyy tehdä tosi intensiivisiä pätkiä vaan lelulla ja naksulla.
Hyppynouto meni hyvin lukuunottamatta lähtökiljahdusta. Laitoin toisen kerran ja sanoin hae-käskyn vähän rauhallisemmin ja oli hiljaa. Metallinouto oli 10 arvoinen. Tein sen nurmikolla ja Jiro nouti tosi nätisti ilman kaahailuja ja palautti silti laukalla :)
Lopuksi tehtiin kaukot. Sisällä ollaan treenailtu nyt päivittäin ja kaikki vaihdot sujuu jo 5 metristä. Nyt tehtiin taas pitkästä aikaa ulkona niin en mennyt kuin 3 metriin. Eka ei hoksannut yhtään että nää oli ne missä ei saanut liikkua. Lopulta vein makkaran palan vierelle ja alko toimia. Tosi hienosti ja kuuliaisesti hoiti homman :)
Mutta vietetään me sitä vappuakin, tässä videota Jiron ilmapalloleikistä:
                                                  Hauskaa vappua kaikille!!! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti