sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Alkuturinoita

Kerrotaanpa hieman pohjatarinaa! Minä olen juuri 30-v täyttänyt kirjanpitäjä-neitokainen Äänekosken Konginkankaalta. Jiro on 12.3.2008 syntynyt australianpaimenkoirauros. Meidän lisäksi perheeseemme kuuluu avopuolisoni Petri.

Jiron kanssa harrastellaan pääasiassa tokoa ja agilityä. Tokossa olemme saavuttaneet koulutustunnukset TK1 ja TK2. Tänä kesänä olisi sitten haaveissa saada liikkeet niin hyvin kasaan että pääsisimme starttaamaan VOI-luokassa. Tokoa treenataan tällä hetkellä taas Hanna Helmisen tokoryhmässä. Hanna onkin avittanut meidät ihan alusta tänne saakka neuvoillaan ja opeillaan :)

Agilityssä kisaamme I-luokassa josta on viime kesän starttaamisen jälkeen kertynyt 2 nollaa kasaan. Tänä vuonna olisi tavoitteissa saada vielä kolmas nolla I:stä. Agilityä treenataan Laukan porukassa Laukaassa.

Jiro on iloinen, vauhdikas ja äänekäs pieni koira :) Jokainen päivä on Jiron kanssa erilainen, joten elämä ei ainakaan käy tylsäksi. Meidän päivät koostuu treenien lisäksi myös täällä maalaismaisemissa lenkkeilystä. Lisäksi treenaillaan itseksemme jälkeä, hakua ja esineruutua. Näihin lajeihin päästäänkin pikkuhiljaa taas panostamaan lisää kun lumet sulaa :)

Jirolla on 2 tärkeintä ja läheisintä koiraystävää, siskoni Annen aussieurokset Tala ja Jato. Vietetäänkin melko paljon aikaa yhdessä treenaillen ja lenkkeillen. Koko kolmikko on olleet yhdessä ihan pennuista saakka joten yhteinen hyvä tiimityöskentely on taattua :)

Tämän blogi tärkein tarkoitus on pitää treenitilannetta yllä. Lisäksi on tärkeää saada meidän yhteisiä juttuja ylös jotta olisi enemmän mitä muistella tulevaisuudessa :)

                                                           Jiro the pupu

                                                      Jato ja Jiro

                                                      Jato ja Tala

                                                        Tala, Jiro ja Jato

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti